Kevään 2017 ensimmäinen sähköinen ylioppilaskoe oli tänään

Ennen ylioppilaskokeeseen käveltiin lyijykynä kainalossa. Kirjoitettiin kuusi tuntia kynä sauhuten ja pyyhekumi viuhuen. Koesalin pelätyin tilanne taisi olla se, että eväänä oleva kahvitermos tai colapullo kaatuisi vastausarkkien päälle. Nyt eletään uusia aikoja. Tänä aamuna Liedon lukiossakin koettiin jännittäviä hetkiä, kun suuri joukko abiturientteja kirjoitti ensimmäisen sähköisen ylioppilaskokeensa. Lietohallin aulassa kuhisi. Kokelaat lastasivat kannettavia tietokoneita, kuulokkeita, […]

“Voiko meri jäätyä?”

Tätä ihmettelivät Välimeren rannalta kotoisin olevat ranskalaiset vieraamme katsellessaan talvisena päivänä Suomenlahden jäällä käveleviä ihmisiä, jotka nauttivat aurinkoisesta talvisäästä. Talvi eteläisessä Ranskassa on hyvin jäätön ja lumeton verrattuna Suomen talveen. Tämä kylmä vuodenaika sai ranskalaiset opiskelijat tulemaan vieraaksemme nimenomaan helmikuussa, vaikka omassa maassa lämpötila on jo 15 asteen korkeudella. Hienoja asioita Suomesta löytyi paljon: on […]

Toimintaa ja suuria tunteita – Wanhat valmiina tanssiin!

Liedon lukion wanhojentanssit ovat nyt loppusuoralla. Melkein kaikki tanssit on opeteltu ja jäljellä on enää loppuhiontaa. Juhlissa kaikki tanssivat niin hyvin, että Jorma Uotinenkin antaisi täydet pisteet. Askeleiden opettelu on vaatinut verta, hikeä ja kyyneleitä ja siitä saamme kiittää loistavia opettajiamme Riinaa, Kaitsua, Otsoa ja joskus hieman takkuisessa peruukissa heiluvaa Otsiinaa. Osalla porukasta wanhojen parit […]

3D-tulostin koulukirjastossa

Hei kaikki! Koulukirjastoomme on hankittu 3D-tulostin. Jos laite tai sen käyttö koulumiljöössä kiinnostaa, niin tervetuloa ihmettelemään. Jos esineiden tulostus ei vielä ole tuttua, niin kannattaa vilkaista vaikkapa tämä minuutin video linkistä: Video on roimasti nopeutettu, eli oikeasti touhu on tosi paljon hitaampaa. Mutta laite on sama, kuin meillä. (Ultimaker 3). Tähän mennessä kiinnostusta on herännyt […]

Kemian ryhmä vierailulla PET-keskuksessa

Vierailimme kemian ryhmämme kanssa TYKS:in PET-keskuksessa, jossa saimme tutustua keskuksen tehtäviin ja tiloihin. PET-keskuksessa hyödynnetään radiokemian sovelluksia lääketieteellisissä tutkimuksissa ja erilaisten sairauksien, esimerkiksi syöpäkasvainten, diagnosoinneissa. Saimme nähdä keskuksen laboratorioita sekä meille kerrottiin PET-kuvauksen toimintaperiaatteesta ja siihen liittyvien radioaktiivisten merkkiaineiden valmistusprosesseista. Olennainen osa radioaktiivisten merkkiaineiden valmistusprosessia on keskuksessa näkemämme hiukkaskiihdytin, joita on maailmassa vain noin tuhat […]

Kouluvierailulla Marseillessa

Kouluvierailu Marseilleen 27.11-2.12.2016 Pääsimme tutustumaan ranskalaiseen Notre Dame de France –kouluun Marseillessa, Etelä-Ranskassa. Koulu on yksityinen katolinen koulu, mikä näkyy hyvin tarkoissa ja tiukoissa säännöissä. Tunneilla ei saa syödä purkkaa tai mitään muutakaan. Pulpetissa pitää istua selkä suorana. Kännykät ovat ehdottomasti kiellettyjä. Pukeutumisessa on tietyt koodit, vaikka koulupukua ei olekaan. Kaikista säännöistä huolimatta tunneilla tehtiin […]

Ykköset kiertoajelulla Liedossa

Kyllähän me kaikki lietolaiset Liedon tunnemme, ei ole mitään uutta, mitä voisimme siitä oppia. Vai onkohan näin? 10.10, Aleksis Kiven päivänä Liedon lukion ensimmäisen vuoden opiskelijat pääsivät koulupäivän aikana Lieto ajelulle, missä oli tarkoituksensa käydä Lietoa läpi asiantuntevien Lieto-oppaiden kanssa. Mukaan saatiin myös Liedon kunnanjohtaja Esko Poikela, joka kertoi Liedon yrityksistä ja vinkkasi nuorille myös […]

Viimeiset päivät ja ajatukset LIYLS2016-reissusta

Tiistaina oli summitin viimeinen päivä. Jokainen delegaatio teki summitin aikana toimintasuunnitelma, joka toteutettaisiin kotona, omassa koulussa/kaupungissa. Tarkoituksena oli tehdä suunnitelma, joka parantaa koulutusta tai sen saavutettavuutta omassa kotikaupungissa tai -maassa. Erittäin vaikea aihe meille, koska Suomessa nyt on se MAAILMAN PARAS KOULUSYSTEEMI. 😉 Pitkän pohdinnan jälkeen päädyimme siihen, että aloittaisimme koulussamme vertaisopetuksen antamisen apua tarvitseville […]