Ensimmäinen koeviikko on aina jännittävä ensimmäisen vuoden lukiolaiselle. Mielessä pyörii miljoonia kysymyksiä ja sitä vain jatkuvasti miettii, tuleeko tästä selviämään. Teimme gallupin, jossa kysyimme Liedon lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoiden tuntemuksia koeviikkoa ennen, sekä sen jälkeen. 

 

 

ENNEN KOEVIIKKOA

Mitkä tuntemukset näin viikkoa ennen koeviikon alkua?

“En oikein osaa sanoa. Ei oikeastaan pelota yhtään, eli iloisilla mielillä mennään!

Hennariina

“Jännittää kyllä, mutta ei voi sanoa että pelottaisi. Olen aloittanut jo lukemisen, joten ihan hyvä fiilis.”

          -Sofia

“Aika rauhallinen olo, sillä aloitin jo lukemisen tarpeeksi ajoissa. Ei pelota siis yhtään!

          -Maria

Miten olet valmistautunut tulevaan koeviikkoon?

“Luen koealueen huolella läpi, sekä yliviivaan tärkeät asiat tekstistä. Kun luen, keskityn vaan siihen, enkä esimerkiksi katso puhelinta ollenkaan.

          -Oona

“Aloitin juuri lukemisen. Luen aina pari kappaletta kerrallaan, jotta en väsyisi. Matematiikassa teen kertaustehtäviä ja tarkistan sillä tavalla, mitä aihetta en vielä kunnolla hallitse.”

          -Roope

“Aloitin lukemisen kaksi viikkoa ennen. Luen aina lukuläksyt jakson aikana, joten koeviikolla lähinnä kertaan ja palautan asiat uudestaan mieleeni. Läksyjen tekeminen helpottaa huomattavasti kokeeseen valmistautumista!”

          -Aleksi

Mikä koe pelottaa eniten? Miksi?

“Eniten pelottaa uskonnon koe, koska se on mielestäni vaikeata ja pitää muistaa paljon eri asioita.”

         -Robin

“Ehkä psykologia, asiat tuntuvat monimutkaisilta ja lukemista on paljon.”

        -Niko

“Fysiikka ja kemia, koska ne ovat minulle haastavia aineita ja asiat ovat aika haastavia.”

       -Eveliina

 

 

KOEVIIKON JÄLKEEN

Miltä kokeet tuntuivat?

“Kokeita tehdessäni ne tuntuivat todella vaikeilta ja pelkäsin saavani huonoja numeroita, mutta nyt kun ollaan saatu kokeita takaisin, niin eihän ne niin huonosti mennytkään.”

       -Mira

“Kaikki oli uutta ja siksi valmistautuminen oli haastavaa, koska ei vielä tiennyt millaisia lukion kokeet ovat. Tästä eteenpäin on helpompi lukea ja ei ehkä stressaakaan niin paljon, koska tietää mitä on edessä.”

      -Elena

“Kokeet olivat yllättävän helppoja siihen verrattuna mitä odotin. Meni siis aika hyvin.”

      -Anniina

Mikä oli vaikein koe? Miksi?

“Fysiikan koe, koska en valmistautunut tarpeeksi hyvin ja lisäksi se oli koeviikon viimeinen koe, joten olin jo aika loppu.”

      -Emil

“Englannin koe, koska se on minulle haastavaa.”

     -Miro

“Fysiikan koe, koska koealueessa oli paljon asiaa ja se tuntui sekavalta.”

     -Hennariina

Miten olisit valmistautunut paremmin?

“Olisin aloittanut lukemisen aikaisemmin kuin vasta viimeisenä iltana. Silloin oli jo vähän myöhäistä.”

    -Eveliina M.

“Kertaisin ehkä vielä vähän enemmän. Pelkkä huolimaton koealueen lukeminen ei kokeessa vie pitkälle.”

    -Eveliina S.

“Lukisin enemmän, ja sen lisäksi vielä kirjoittaisin muistiinpanoja koealueesta. Silloin asiat jäisivät paremmin mieleen.”

    -Lauri

 

Ensimmäinen koeviikko on siis ohi ja toinen jo tuloillaan. Stressaaminen oli aivan turhaa. Koeviikosta selviää hyvin, kunhan vain muistaa aloittaa lukemisen tarpeeksi ajoissa sekä käydä asiat huolellisesti läpi. Läksyt kannattaa tehdä aina ja lukuläksyt lukea, jolloin sitten kertaaminen koeviikolla onkin jo paljon helpompaa, eikä stressi pääse yllättämään.

 

 

 

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *